Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanomalehdet siirtyvät joukolla tabloidiin

13.1.2014 09:24Uutiset » Toimiala

Monet sanomalehdet siirtyivät tabloid-kokoon vuonna 2013 ja lisää on tulossa tänä vuonna. Kahdeksan Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehteä siirtyy tabloidiin maaliskuuhun mennessä. Aamulehti muuttuu tabloidiksi huhtikuussa ja myös Hämeen Sanomat on ilmoittanut vaihtavansa broadsheetista tabloidiksi ensi vuonna.

Tärkeimpiä syitä tabloidiin siirtymiselle ovat Hämeen Sanomienpäätoimittaja Pauli Uusi-Kilposen mukaan käyttömukavuus ja lehtien välisen yhteistyön helpottuminen. Lehden on tabloidiin siirtymisen jälkeen helpompi vaihtaa juttuja omistamansa Forssan Lehden kanssa, joka on ilmestynyt tabloidina keväästä 2013 lähtien, sekä käyttää Alman tuottamia teema-, sunnuntai- ja tv-sivuja.

Hämeen Sanomien tabloidilehti jaetaan kahteen osaan: uutisiin ja lukemistoon. Lukijoille tehdään ennen uudistusta ainakin yksi koelehti, jota he voivat kommentoida. Ensimmäinen tabloidilehti ilmestyy alkuvuonna 2015.

Kuvassa tabloidiin siirtyneitä Alma Median lehtiä.

Share: