Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma vaihtaa toimitusjohtajaa

18.9.2015 21:56Uutiset » Toimiala

emg sanoma

Harri-Pekka Kaukonen lopettaa Sanoman toimitusjohtajana välittömästi. Sanoman hallitus on nimittänyt talousjohtaja Kim Ignatiuksen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.

– Harri-Pekka on ollut vahva johtaja Sanomassa vuodesta 2011 lähtien. Tämä on ollut yhtiölle haasteellista nopean markkinamuutoksen aikaa, sanoo hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin.
– Harri-Pekan lähdöstä sovittiin yhteisymmärryksessä ja olemme kiitollisia hänen arvokkaasta panoksestaan Sanomassa. Hänen kaudellaan tehdyt muutokset ovat luoneet vankan perustan Sanoman tulevaisuudelle. Haemme nyt uutta henkilöä suuntaamaan yhtiön ja johtoryhmän vahvuudet parhaalla mahdollisella tavalla Sanoman muutoksen viemiseksi eteenpäin.

– Haluan kiittää kaikkia Sanoman työntekijöitä kovasta työstä toimitusjohtajakaudellani, lisää Harri-Pekka Kaukonen.
– Olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi yhtiön johdossa ja olen erittäin ylpeä kaikesta, mitä olemme saavuttaneet.

Harri-Pekka Kaukonen aloitti Sanoman toimitusjohtajana tammikuussa 2011. Sitä ennen hän työskenteli Fazer Groupin ja McKinsey & Companyn palveluksessa.

Share: