Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma sulkee painolaitoksensa Forssassa

1.9.2015 07:59Uutiset » Toimiala

Huhtikuussa alkaneet yt-neuvottelut Hämeen Painossa ovat päättyneet. Kesän yli kestäneen selvitysvaiheen jälkeen Sanomapaino on päättänyt sulkea Forssassa toimivan painolaitoksensa. Painon toiminta loppui 31.8. Päätös johtaa kaikkiaan 54 työsuhteen loppumiseen.

– Sekä ulkoinen myynti että Sanoman omien tuotteiden volyymit ovat laskeneet Hämeen Painossa merkittävästi. Samalla tuotannon järjestelylle muilla tavoin on auennut uusia mahdollisuuksia. Tässä koko alaa painavassa taloudellisessa tilanteessa painon sulkeminen jäi valitettavasti ainoaksi mahdolliseksi ratkaisuksi, sanoo Sanomapainon liiketoimintajohtaja Ismo Vuoksio.

Sanomapainoon kuuluu jatkossa kaksi painoa, Sanomala Vantaalla ja Savon Paino Varkaudessa. Forssassa painettujen Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien tuotantoa keskitetään näihin painoihin, ja lisäksi Ilta-Sanomia painetaan osittain myös muissa sanomalehtipainoissa. Myös ulkoisten asiakkaiden palveleminen keskitetään Sanomalaan ja Savon Painoon.

Hämeen Painossa tehtävät irtisanomiset eivät ole osa Sanoman viime viikolla julkistamia yt-neuvotteluja.

Share: