Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma myy Hollannin medialiiketoiminnan

10.12.2019 09:41Uutiset » Toimiala
Sanoma vähentää medialiiketoimintaansa ja aikoo laajentaa erityisesti oppimisliiketoimintaansa. Kuva: Sanoma.

Sanoma myy Sanoma Media Netherlandsin DPG Medialle. Hollannin mediayksikkö muodostuu Hollannin ja Belgian aikakausilehtibrändeistä, kuten Libellestä, Donald Duckista ja vtwoonesta sekä digitaalisesta uutismediasta Ny.nl:stä.

Ostajana on Hollannin ja Belgian johtava mediayhtiö DPG Media. Sanoma Media Netherlandsin sovittu kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja (enterprise value) on 460 milj. euroa. Kaupan toteutuminen edellyttää normaalien ehtojen täyttymistä, ja sen arvioidaan toteutuvan viimeistään vuoden 2020 kolmannen vuosineljänneksen aikana.

– Sanoma Media Netherlandsin myyminen on tärkeä askel strategisella polullamme etupäässä mediayhtiöstä kasvavan eurooppalaislähtöisen oppimisen yhtiön ja Suomen johtavan monikanavaisen mediayhtiön yhdistelmäksi, Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoo.

– Kaupan jälkeen meillä on käytettävissämme yritysostoihin noin 400 milj. euroa, mikä mahdollistaa kasvumahdollisuuksien hyödyntämisen keskittyen erityisesti oppimisliiketoimintaan. Divestoinnin myötä painettujen aikakauslehtien osuus liiketoiminnastamme laskee. Niiden digitransformaatio erillisenä liiketoimintana on hankalaa, Duinhoven perustelee.

Sanoman Learning-segmentti keskittyy nimensä mukaisesti oppimisen palveluihin. Liiketoimintaa on Puolassa, Hollannissa, Suomessa, Belgiassa, Ruotsissa ja Espanjassa. Oppimisratkaisuilla tuetaan oppilaita ja opettajien työtä. Liiketoimintaa on kasvatettu monilla yritysostoilla. Johtavan hollantilaisen oppimisratkaisujen ja -palvelujen toimittajan, Iddink-konsernin yritysoston saatiin päätökseen syyskuussa. Sanoma ostaa myös Essenerin, johtavan hollantilaisen yhteiskuntaopin oppimateriaalien toimittajan sekä itslearningin, kansainvälisen oppimisen ohjausjärjestelmien toimittajan.

Share: