Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma myy enemmistön Lehtimediasta Länsi-Savolle

11.4.2014 08:12Uutiset » Toimiala

Sanoma Media Finland myy Kaakkois-Suomessa julkaistavia sanomalehtiä kustantavan Sanoma Lehtimedian ja paikallisten painoyhtiöiden enemmistöosuuden Länsi-Savo-konsernille. Sanoma ja Länsi-Savo-konserni ovat allekirjoittaneet järjestelystä sitovan esisopimuksen. Yhteistyö Sanoman kanssa jatkuu.

Järjestely on tarkoitus toteuttaa siten, että Sanoma Lehtimedia Oy:stä, Sanomapainon painoyhtiöistä Saimaan Lehtipaino Oy:stä sekä Lehtikanta Oy:stä ja Länsi-Savo Oy:n omistamasta Etelä-Savon Viestintä Oy:stä muodostuu yksi yhtiö.

Yritysjärjestelyn ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen arviolta tammikuussa 2015, ja yhtiö siirtyy kokonaisuudessaan Länsi-Savon omistukseen viiden vuoden kuluessa.

Sanoma Lehtimedian mediatoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 39,7 miljoonaa euroa. Sanoma Lehtimediassa ja järjestelyn piirissä olevissa painoyhtiöissä työskentelee yhteensä noin 300 henkilöä. Kauppaan eivät kuulu Sanoma Lehtimedian kiinteistöyhtiöt.

Lehtimedian kustantamia lehtiä ovat mm. maakuntalehdet Etelä-Saimaa Etelä-Karjalassa, Kouvolan Sanomat pohjoisessa Kymenlaaksossa ja Kymen Sanomat eteläisessä Kymenlaaksossa.

Share: