Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma ja Heku yhteistyöhön ilmoitusvalmistuksessa

15.6.2017 18:41Uutiset » Toimiala
Heku on suunnitellut mm. Vepsäläisen ilmoitusaineistoja. Kuva: Heku.

Sanoma Media Finland ja Heku Oy ovat 9.5.2017 allekirjoitetulla sopimuksella sopineet Sanoma Media Finlandin ilmoitusvalmistuksen ulkoistuksesta Hekulle 1.6.2017 alkaen.

Osana ulkoistusta viisi Sanoman työntekijää siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä Hekun palvelukseen. Jatkossa Sanoma hankkii ilmoitusvalmistuksen yksinoikeudella Hekulta.

– Asiakkaidemme tarpeet muuttuvat jatkuvasti ja uskomme että tämä on henkilökunnan, asiakkaiden ja Sanoman kannalta paras ratkaisu vastata muuttuneeseen tarpeeseen, Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Hans Edin sanoo.
– Ulkoistuksessa Hekulle siirtynyt liiketoiminta on erinomainen lisä toimintaamme ja järjestely on looginen jatkumo Hekun mainonnan suunnittelun ja tuotannon kehittämisessä, kertoo Hekun toimitusjohtaja Petri Telaranta.

Heku on markkinointiviestinnän suunnittelu- ja tuotantopalveluja tarjoava yritysryhmä. Heku suunnittelee ja tuottaa sisältöä niin digitaalisiin kuin perinteisiin medioihin, tapahtumakonsepteja ja -ilmeitä sekä mainoselokuvia ja yritysvideoita. Ryhmään kuuluvat perinteisen median asiantuntija Heku Oy, digitaalisen median suunnittelu- ja tuotantotoimisto Barabra Oy, mainoselokuvia ja yritysvideoita tuottava Drama Moving Pictures Helsinki Oy, messu- ja tapahtumakonsepteja ja ilmeitä suunnitteleva Design Thing Oy sekä Sisältömarkkinointitoimisto Booli Oy. Heku-ryhmässä työskentelee noin 60 mainonnan ammattilaista.

Share: