Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma hakee 50 miljoonan säästöjä

26.8.2015 08:26Uutiset » Toimiala

Sanoma hakee 50 miljoonan euron säästöjä erityisesti Suomen liiketoiminnastaan. Merkittävän osan toimenpiteistä arvioidaan toteutuvan vuoden 2015 loppuun mennessä, ja suurimman osan säästöistä realisoituvan vuoden 2016 loppuun mennessä. Käynnistetyt yt-neuvottelut voivat enimmillään johtaa 280 työntekijän irtisanomiseen.

Säästöjä haetaan jakelusta ja painotoiminnasta sekä sisällöntuotannon, markkinoinnin ja myynnin tehostamisesta. Lisäksi suunnitellaan konsernin yhteisten tukitoimintojen keventämistä rakenteiden yksinkertaistamiseksi ja ketteryyden lisäämiseksi.

Kustannussäästöjen arvioidaan johtavan henkilövähennyksiin Sanoma Media Finlandissa sekä Sanoman tukitoiminnoissa konserninlaajuisesti. Sanoma käynnistää paikallisten lakien edellyttämät yhteistoimintaneuvottelut ja tekee lopulliset päätökset neuvottelujen perusteella.

Tiedotteen mukaan kaksi Sanoman kolmesta strategisesta liiketoimintayksiköstä, Sanoma Media BeNe (Belgia ja Hollanti) ja Sanoma Learning, suoriutuvat odotusten mukaisesti. Yhtiö vauhdittaa nyt Sanoma Media Finlandin muutosta varmistaakseen edellytykset menestyä tulevaisuudessa.

Share: