Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Sanoma aloittaa yt-neuvottelut lehtipainoissa

1.10.2020 08:05Uutiset » Toimiala
Sanoma Manun painosali Tampereella. Kuva: Alma Manu.

Sopeuttamistoimet voivat johtaa yhteensä enintään kahdentoista henkilön irtisanomiseen Sanoma Manussa ja kymmenen henkilön irtisanomiseen Sanomalassa. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 160 kirjatyöntekijää Vantaan ja Tampereen painotaloissa.

Sanoman tiedotteen mukaan uudelleenjärjestelyillä toimintoja sopeutetaan markkinan muutokseen ja painettujen lehtien kysyntätason pysyvään laskuun.

– Liiketoimintaamme vaikuttavat isot trendit ovat jatkuneet jo pitkään, eikä niihin ole näkyvissä muutosta. Pärjätäksemme myös jatkossa meidän on välttämätöntä tehdä muutoksia toimintaamme, ja valitettavasti sillä on vaikutuksia myös henkilöstöömme. Tavoitteenamme on hoitaa nämä neuvottelut rakentavasti ja hyvässä hengessä, sanoo Sanoman Tuotanto ja logistiikka -yksikköä johtava Timo Tassi tiedotteessa.

Sanomasta tuli keväällä myös entistä suurempi sanomalehtien painaja, kun se osti Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan. Kauppaan kuului myös Alma Manu Oy, joka tarjoaa painopalveluja painotalossaan Tampereella.

Share: