Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

S-ryhmän kampanjat keräsivät Effie-palkintoja

9.2.2021 07:00Uutiset » Toimiala
S-ryhmän omien Kotimaista-tuotteiden pakkaukset on uudistettu ja myynti kasvanut. Kuva: S-ryhmä.

S-ryhmän viime vuonna toteutetut markkinointikampanjat keräsivät useita palkintoja Effie 2020 -kilpailussa. BONDin S-Ryhmälle toteuttama Antti Tapani -kampanja voitti Effie Awards Finland 2020 -kilpailun Grand Effien. Myös ryhmän Kotimaista-pakkausuudistus palkittiin.

Tuomaristo piti Antti Tapani -kampanjaa yksiselitteisesti tämän vuoden ykkösenä. Palkinnot tippuivat kahdesta eri sarjasta, ja yhteispisteissä työllä oli selkeä ero muihin kilpailutöihin. Tämä asukokonaisuus tuntui istuvan kaikille tuomareille.

Kotimaista-pakkausuudistus sai kultaa Kauppa&kuluttaja-sarjassa. Sen toteuttivat ryhmälle BOND, Carat Finland ja TBWA\Helsinki.

Kilpailussa palkittiin tuloksellista markkinointia kolmella kultaisella, kolmella hopeisella ja kuudella pronssisella Effie Awardsilla sekä yhdellä kunniamaininnalla. Kunniamaininta jaettiin kilpailussa ensimmäistä kertaa.

– Effie 2020 on kuin läpileikkaus suomalaisesta päättäväisyydestä. Kun muissa Euroopan maissa kisaa ei juurikaan järjestetty, meillä järjestettiin ja siihen osallistuttiin. Eikä millä tahansa pulavuoden töillä, vaan laadukkailla ja monipuolisilla kokonaisuuksilla. Kilpailun tulokset kertovat, että Suomesta löytyy laaja-alaista osaamista ja reaktionopeutta useammallakin eri saralla ja toimialalla. Tekemisen tahtoa, jota edes pandemia ei ole pystynyt pysäyttämään, sanoo kilpailun päätuomari ja Folk Finlandin luova johtaja Tommy Mäkinen.

Effie Awards Finland palkitsee vuosittain parasta suomalaista markkinointia. Kilpailun järjestää vuodesta 2021 alkaen Marketing Finland. Kilpailun kumppani on ollut jo usean vuoden ajan Sanoma Media Finland. Kaikki palkitut löytyvät täältä.

S-ryhmä lanseerasi viime vuonna Antti Tapani -vaatemalliston. Kuva: S-ryhmä.
Share: