Sähköisen viestinnän liikevaihto kaksinkertaistunut

18.12.2012 12:57Uutiset » Toimiala

Joukkoviestimet 2012

Joukkoviestintämarkkinoiden kasvu on 2000-luvulla ollut valtaosin sähköisen viestinnän varassa, kertoo Tilastokeskus. Television, radion ja verkkomedian yhteenlaskettu liikevaihto on kaksinkertaistunut. Painettu viestintä ja erityisesti tallennemarkkinat olivat vuonna 2011 vain niukasti vuoden 2001 tason yläpuolella.

Mediamarkkinat kasvoivat viime vuonna kokonaisuudessaan yhdellä prosentilla. Joukkoviestintämarkkinoiden arvo oli yhteensä 4,3 miljardia euroa. Sähköinen viestintä kasvoi seitsemän prosenttia, painettu viestintä säilyi vuoden 2010 tasolla ja tallenneviestintä laski kahdeksan prosenttia.

Suurin yksittäinen viestinnän väline oli televisio, joka kattoi markkinoista 24 prosenttia ja ylitti ensimmäistä kertaa miljardin euron rajan. Painettu viestintä eri muodoissaan on selvä ykkönen yli 60 prosentilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone