Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Rukkaset – käteen vai naulaan?

28.11.2008 14:21Uutiset » Toimiala

Graafisen alan laitteiden maahantuoja Zoneca Oy järjesti kyselyn suomalaisille painotaloille koskien heidän tulevaisuudennäkymiään. Mukaan otettiin satunnaisotoksella noin 250 merkittävän painotalon päättäjää. Vastausprosentti nousi lähes kolmeenkymmeneen.

Ensimmäinen huomio oli vastaajien luottamus tulevaisuuteen: kaksi kolmesta ilmoitti tekevänsä budjettiaan suuremman liikevaihdon tänä vuonna ja sama luottamus näyttää jatkuvan tulevana vuonnakin.
Ylivoimaisesti suurimpana uhkana oman yrityksen menestymiselle nähtiin talouden taantuminen ja tästä johtuva painotuotteiden kysynnän väheneminen. Vastaavasti suurimpana menestyksen mahdollisuutena omalle yritykselle yli puolet näki tuote- ja palvelukonseptinsa kehittämisen ja neljäsosa uskoi tuotannon tehostamiseen. Tätä näkymää vastaan painotalojen käsitys menestyvästä liiketoiminnasta ei ole niin laitepohjaista kuin usein kuulee väitettävän.

Neljäsosa suunnitteli yleisiä kustannusten leikkaamisia tulevana vuonna. Mielenkiintoista on, että kun viidesosa kertoi keskittävänsä toimintaansa ydintuotteisiin, niin samaan aikaan yhtä suuri osa suunnitteli tuoterepertuaarinsa laajentamista. Juuri kukaan ei ollut supistamassa toimintaansa eikä irtisanomassa henkilöstöä. Tämä heijastanee yritysten alussa mainittua uskoa tulevaisuuteen ja tahtoa kehittää tuottavuuttaan.

Mielenkiintoisimmat vastaukset saatiin kysymykseen ”Millä alueilla suomalaisilla painotaloilla olisi mielestäsi eniten kehitettävää kilpailukykynsä parantamiseksi”. Vastauksista on poimittavissa neljä pääteemaa:
1) Tuotannon tehostaminen (työkalut, erikoistuminen)
2) Asiakasnäkökulma (markkinointi, laatu, palvelutaso)
3) Verkostoituminen (resurssien jakaminen, laitteistoinvestointien kohdentaminen)
4) Hintataso (alennusmyynnit pois)

Näistä hintataso koetaan ongelmallisimpana: markkinat ovat pienet ja tuotteet homogeenisia, jolloin tarjousten hintatason vertailu on helppoa. Yksi ratkaisu tilanteeseen on tuotteiden ja palvelujen erilaistaminen, jolloin hintavertailu vaikeutuu.

Katso ja lataa koko kysely osoitteesta www.zoneca.fi.

Share: