Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Painettuja aikakauslehtiä luetaan ahkerasti

13.10.2020 08:31Uutiset » Toimiala
Pirkka-lehdellä on 1,65 miljoonaa lukijaa KMT:n mukaan. Kuva: K-ryhmä.

Vaikka viikoittain ilmestyviä aikakauslehtiä on Suomessa vain muutamia, jopa 50 prosenttia yli 15-vuotiaista suomalaisista ilmoittaa lukevansa painettuja aikakauslehtiä vähintään kerran viikossa. Vähintään kuukausittain painettuun aikakauslehteen tarttuu kolme neljästä Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) uusimman selvityksen mukaan.

– On tyypillistä, että aikakauslehteä luetaan useamman kerran, ja se myös annetaan eteenpäin ystäville ja perheenjäsenille, kertoo Aikakausmedian tutkimus- ja markkinointipäällikkö Outi Itävuo.

Esimerkiksi ruoka- ja juomalehtiä sekä harrastelehtiä luetaan keskimäärin 2,5 kertaa.

Digitaalisia aikakauslehtisisältöjä lukee päivittäin joka viides suomalainen, ja sosiaalisessa mediassa itselleen tärkeää aikakauslehteä kertoo seuraavansa 35 prosenttia.

Aikakausmediat tavoittavat suomalaiset varsin kattavasti: vain 4 prosenttia ilmoittaa, ettei lue painettuja aikakauslehtiä koskaan. 13 prosenttia taas ei käytä digitaalisia aikakauslehtisisältöjä lainkaan. Sisällöstä myös maksetaan, sillä joka toiseen suomalaiseen talouteen tulee tilattuna maksullinen aikakauslehti painettuna tai digitaalisena.

Asiakasmediat edelleen suosituimpia

Suurimmat aikakausmediat printissä ovat edellisvuosien tapaan asiakasmedioita. Kärjessä ovat Yhteishyvä, Pirkka, Terveydeksi! ja OP Lehti. Yhteishyvän yhtä numeroa lukee keskimäärin jopa 2 195 000 henkilöä.

Ammatti- ja järjestömedioista suurin on Veronmaksajien Keskusliiton julkaisema Taloustaito, jolla on 393 000 lukijaa.

Yleisömedioista suurimmat yleisöt keräävät Eeva (336 000 lukijaa), Aku Ankka (317 000 lukijaa) sekä Apu (305 000 lukijaa).

Share: