Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

PunaMusta sai Yhteishyvän painotyön

7.2.2020 09:12Uutiset » Toimiala
Painosopimus astui voimaan vuodenvaihteessa, ja Yhteishyvän tammi-helmikuun vaihteessa jaettu vuoden ensimmäinen numero oli jo PunaMustan painama. Kuva: PunaMusta.

Yksi Suomen suurimmista painotöistä painetaan jatkossa Forssassa ja Tampereella. SOK ja painotalo PunaMusta ovat tehneet sopimuksen SOK:n Yhteishyvä-lehden painamisesta. Yhteishyvän päätoimittaja Veli-Pekka Ääri kertoo, että painopaikan valintaan vaikutti ennen kaikkea kotimaisuus.

– PunaMustan ehdotus oli kokonaisuutena paras, ja tänä vuonna 115 vuotta täyttävän Yhteishyvä-lehden painaminen jatkuu Suomessa. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme olleet tyytymättömiä pitkäaikaiseen yhteistyöhön Hansaprint Oy:n kanssa, mutta painopaikan säilyminen kotimaassa oli yksi avaintekijä päätöksessä, Ääri toteaa.

Ääri on SOK:n asiakkuuksista, viestinnästä ja digitaalisista palveluista vastaava johtaja.

Yhteishyvä painetaan PunaMustan Forssan ja Tampereen tuotantotiloissa. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista painotöistä, sillä 1,7 miljoonan lehden painamiseen kuluu paperia 675 tonnia eli parikymmentä rekallista.

Logistisesti vaativa painotyö

Painotyö on erittäin vaativa myös logistisesti, varsinkin kun lehdestä painetaan useita eri versioita. Yhteishyvän jakaa Posti kuusi kertaa vuodessa.

PunaMustan toimitusjohtaja Jari Avellan on luonnollisesti erittäin tyytyväinen sopimuksen syntymiseen.

– PunaMustan vahvalla osaamisella, kokemuksella ja kotimaisuudella on ollut suuri merkitys valinnassa. Vastuullisuudella ja kotimaisuudella tulee olemaan entistä suurempi merkitys alan markkinoilla, Avellan uskoo.

Share: