Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

PunaMusta Media pääsi voitolle heinä-syyskuussa

30.10.2020 11:39Uutiset » Toimiala
Markkinat asemoituvat koronan takia uudelleen, sanoo PunaMusta Median toimitusjohtaja Raimo Puustinen. Kuva: PunaMusta.

PunaMusta Media -konserni teki positiivisen liiketuloksen kolmannella kvartaalilla koronaviruksen toimintaympäristössä aiheuttamista negatiivisista vaikutuksista huolimatta. Toimitusjohtaja Raimo Puustisen mukaan tähän vaikuttivat parantunut myyntikate ja toiminnan sopeutustoimenpiteet.

Konsernin liikevaihto laski heinä-syyskuussa 6,8 % ja oli 24,1 milj. euroa. Liiketulos oli 0,2 milj. euroa plussalla. Tammi-syyskuun liikevaihto on laskenut viime vuodesta 4,4 % ja liiketulos on 1,9 milj. euroa tappiolla.

Koronaviruksen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset liiketoimintojen kysyntään jatkuivat Puustisen mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Valtakunnallinen mediamainonnan euromääräinen kehitys pysyi kumulatiivisesti yli 20 % edellistä vuotta alhaisemmalla tasolla. Printti- ja ulkomainonnan kysynnän lasku heikensi konsernin liikevaihdon kehitystä, mikä näkyi etenkin suurkuva- ja näkyvyyspalveluissa.

– Koronaviruksen aiheuttamasta liikevaihdon laskusta huolimatta pystyimme vuoden kolmannella kvartaalilla nostamaan liiketuloksemme positiiviseksi ja parantamaan sitä vuoden takaiseen nähden. Palveluvalikoimamme laajentaminen ja palveluportfolion kannattavuusrakenteen muutos näkyivät parantuneena myyntikatteena. Lisäksi liiketuloksen positiiviseen kehitykseen vaikuttivat aikaisemmin tekemämme näkyvyys- ja painoliiketoiminnan integraatioon liittyvät sopeutustoimenpiteet, joiden positiivinen tulosvaikutus alkoi toteutua toisella vuosipuoliskolla, Puustinen sanoo.

Koronavirus heikentää Puustisen mukaan edelleen loppuvuoden 2020 ja alkavan vuoden 2021 näkymiä. Markkinat asemoituvat koronaviruksen myötä uudelleen, ja digitalisaation merkitys korostuu.

– Uskomme, että nykyiselle palveluvalikoimallemme on jatkossa vahvempaa kysyntää. Asiakaskentässämme uudistunut tarjontamme on otettu hyvin vastaan, Puustinen sanoo.

Share: