Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

PunaMusta Media osti Pixmill Group Oy:n

31.3.2020 11:24Uutiset » Toimiala
Pixmill on tehnyt mm. messusomistuksia. Kuva: Pixmill.

PunaMusta Media panostaa lisää suurkuvatulostamiseen ostamalla Pixmill Group Oy:n koko osakekannan 31.3.2020. Pixmill on tunnettu suurkuvatulosteiden tekijä, joka on itse kasvanut yrityskauppojen avulla.

Yrityskauppa on pörssitiedotteen mukaan osa PunaMusta Media -konsernin strategian mukaista tavoitetta saavuttaa johtava markkina-asema painotoimialalla Suomessa. Yrityskauppa vahvistaa merkittävästi yhtiön suurkuva-liiketoimintojen asemaa markkinoilla sekä tuo samalla lisää ammattimaista henkilöstöä konsernin palvelukseen. Investoinnin avulla konserni vahvistaa asemaansa palveluntarjoajana markkinointiprosessin kaikissa vaiheissa.

Pixmill Group -konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 8,3 miljoonaa euroa, ja sen liikevoitto oli 0,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 lopussa Konsernin varat olivat 5,0 miljoonaa euroa ja velat 3,9 miljoonaa euroa. Pixmill Group -konserni työllisti vuonna 2019 keskimäärin 60 henkilöä.

Yrityskaupan jälkeen PunaMusta Media -konsernin henkilökunnan määrä kasvaa noin 710 työntekijään. Konsernikokonaisuuden pro forma liikevaihto nousee noin 120,4 miljoonaan euroon, johon sisältyvät PunaMustan tekemät yrityskaupat vuonna 2019.

Pixmill Group -konserni tulee olemaan osa PunaMusta Median painotoimialasegmenttiä.

Share: