Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

PunaMusta Media neuvottelee lomautuksista

1.12.2020 10:16Uutiset » Toimiala

PunaMusta Media -konserni käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstöään koskevista lomautuksista koskien vuotta 2021. Toimenpiteiden taustalla on maailmanlaajuisen koronapandemian vaikutusten jatkuminen, ja sen aiheuttamat pitkäkestoiset edelleen jatkuvat heikennykset sekä medialiiketoiminnan että näkyvyys- ja painoliiketoiminnan palveluiden kysyntään.

Yt-neuvottelujen ensisijaisena tavoitteena on varmistaa konsernin toimintaedellytysten säilyttäminen ja henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen. Neuvottelut alkavat 7.12.2020 ja niiden arvioidaan kestävän viisi päivää.

Neuvottelujen piirissä on noin 650 henkilöä. Mahdolliset sopeuttamistoimenpiteet on suunniteltu toteutettavaksi lomautuksilla. Sopeuttamistoimenpiteissä otetaan huomioon tehtävien kriittisyys toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen kannalta. Lomautusten tarpeen jatkuvuutta tarkastellaan koronapandemian tilanteen kehittymisen mukaisesti.

PunaMusta Media -konsernissa on Sanomalehti Karjalaisen lisäksi kuusi muuta sanomalehtiyhtiötä ja paikallisradiokanava. Konsernin näkyvyys- ja painoliiketoimintaan kuuluvan PunaMusta Oy:n liiketoiminta koostuu aikakauslehti-, sanomalehti- ja digipainamisesta, yritysnäkyvyyden luomisesta, suurkuvatulostamisesta sekä mainospainotuotteiden painamisesta ja lehtituotteiden suunnittelusta sekä tuotannosta. PunaMusta Media -konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 107 miljoonaa euroa.

Share: