Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

ProCom palkitsi Vaatevallankumouksen vetäjän

4.6.2015 09:41Uutiset » Toimiala

ProCom on valinnut Vuoden viestintäammattilaiseksi Communiké-viestintätoimiston omistajan Heidi Korvan. Vaatevallankumous-hankkeen veturina toiminut Korva palkittiin työstään vastuullisuusviestinnän parissa. Maanpuolustuskurssi sai palkinnon Vuoden viestintätekona.

Vaatevallankumous -hankkeen veturina Korva on lähtenyt muuttamaan sekä teollisuuden että kuluttajien asenteita ja tottumuksia vastuullisemmiksi. Kampanjointia on käyty myönteisessä hengessä sosiaalisessa mediassa hyvin pienellä budjetilla. Korva on saanut kampanjatyöhön mukaan vapaaehtoisia suunnittelijoita, opettajia ja julkisuuden henkilöitä. Korvalla on näyttöä myös Reilun kaupan onnistuneesta viestinnästä.

ProComin mukaan 1960-luvulla syntynyt Maanpuolustuskurssit on esimerkki siitä, kuinka viestinnän keinoin osallistetaan Suomen johtajia ja päättäjiä osaksi puolustusvoimien toimintaa. Kurssin sisältöä on kehitetty määrätietoisesti palautteiden perusteella niin, että myös poikkeavat mielipiteet ja näkemykset tulevat esille. Kurssin käyneiden suositteluluvut ovat huikeat.

ProComin viestintäpalkintoehdotukset on kerätty jäsenistöltä. ProCom on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö ja alansa vanhin järjestö Euroopassa.

Kuva: Heidi Korva.

Share: