Postin työehtomuutoksista syntyi lakko

Postin pakettitoimitusten määrä kasvoi reilut 10 prosenttia viime vuonna. Kuva: Posti.

Posti siirtää paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajitteluhenkilöstön Teollisuusliiton sopimuksen piiriin 1.11.2019. Työntekijät ovat nyt PAUn sopimuksen piirissä ja PAU käynnistää muutoksen vuoksi lakon. Postin käsittely- ja lajittelutoiminnot pysäytetään 2.-4.9. väliseksi ajaksi. Myöhemmistä työtaistelutoimista ilmoitetaan erikseen.

Posti tavoittelee tiedotteen mukaan joustavia ja kilpailijoiden kanssa samantasoisia työehtoja Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoiminnoissa. Näillä toimilla vastataan postialan rajuun murrokseen ja nopeasti muuttuviin asiakastarpeisiin sekä pyritään säilyttämään ja luomaan uusia kotimaisia työpaikkoja.

Lajitteluhenkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Posti Palvelut Oy:hyn. Yhtiössä noudatetaan Teollisuusliiton Jakelua koskevaa työehtosopimusta. Muutos koskee yhteensä noin 700 henkilöä. Postin mukaan muutoksen yhteydessä ei ole henkilöstön vähentämistarvetta. Henkilöstölle maksetaan siirtymäajan tukea: työn laadun pysyessä tavoitteen mukaisena kokonaisansiotaso säilyy ennallaan vuoden 2020 maaliskuun loppuun asti.

PAU syyttää Postia työehtoshoppailusta eikä hyväksy siirtoa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!