Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Pohjois-Karjalan Kirjapaino osti Forssan Kirjapainon

1.10.2018 00:23Uutiset » Toimiala
Forssan Kirjapaino on keskittynyt aikakauslehtien painamiseen.

Pörssinoteerattu Pohjois-Karjalan Kirjapaino jatkaa laajentumistaan yritysostoilla, joita on tehty neljä kuukauden sisällä. Nyt kohteena oli Forssan Kirjapaino Oy, jonka osakkeista maksettiin 2 miljoonaa euroa. Myyjinä oli Aaltosen suku.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino on tänä vuonna ostanut jo Erweko Oy:n, Faktor Oy:n ja Oy Najaros Ab:n radioliiketoiminnot. Viime vuonna yhtiö osti Suomen Yliopistopaino Oy:n.

Konserni jakautuu kahteen toimintasegmenttiin eli lehtitoimialaan ja painotoimialaan. Painotoimialaan kuuluvat kirjapaino PunaMusta Oy:n lisäksi äskettäin ostetut painot.

Forssan Kirjanpaino Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 22,6 miljoonaa euroa, ja sen liikevoitto oli 0,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 lopussa Forssan Kirjapainon varat olivat 11,1 miljoonaa euroa ja velat 10,4 miljoonaa euroa. Forssan Kirjapaino työllisti vuonna 2017 keskimäärin 131 henkilöä.

PKK-konsernin nykyisen henkilökunnan määrä kasvaa kaupan myötä noin 620 työntekijään. Yrityskauppa vahvistaa tiedotteen mukaan konsernin painotoimialan kasvua ja tukee merkittävästi yhtiön strategiaa olla Suomen johtava painotoimialan yhtiö. Investoinnin avulla konserni vahvistaa asemaansa merkittävästi aikakausi- ja järjestölehtien painamisessa. Samalla yrityskauppa selkeyttää painotoimialan kilpailutilannetta Suomessa ja varmistaa asiakkaille painotöiden valmistamisen kotimaassa myös jatkossa.

Solmitulla yrityskaupalla Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konserniin saadaan suuri määrä lisää osaavaa henkilökuntaa sekä merkittävä määrä uusia asiakkuuksia. Konserni arvioi saavansa yrityskaupasta merkittäviä synergiaetuja, jotka alkavat realisoitua vuoden 2019 loppupuolella.

Share: