Pietilästä mediajohtaja Keskisuomalaiseen

30.10.2014 09:12Uutiset » Toimiala

Antti-Pekka Pietilä on nimitetty 1.1.2015 alkaen Keskisuomalainen Oyj:n Etelä-Suomen medialiiketoiminnan johtajaksi. Nykyinen johtaja Jorma Hämäläinen jää pois Suomen Lehtiyhtymä Oy:n hankinnan yhteydessä tehdyn suunnitelman mukaisesti.

Pietilän uuteen vastuualueeseen kuuluvat Keskisuomalainen-konsernin kaikki Uudenmaan sanomalehdet sekä kaupunkilehdet Turussa, Lappeenrannassa ja Imatralla. Pietilä jatkaa myös pääkaupunkiseudulla ilmestyvien Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien vastaavana päätoimittajana. Hän on aiemmin toiminut Keskisuomalainen-konsernin Etelä-Suomen kaupunkilehtiliiketoiminnan johtajana.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone