Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Pesonen valittiin CEPI:n puheenjohtajaksi

12.1.2012 11:57Uutiset » Toimiala

UPM_JussiPesonen

Euroopan paperi- ja selluteollisuusliitto (CEPI) on nimittänyt UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen uudeksi puheenjohtajakseen. Pesonen aloitti tehtävässä vuoden 2012 alusta. CEPI:n nykyinen puheenjohtaja, Sappi Europen toimitusjohtaja Barry Wiersum siirtyy järjestön varapuheenjohtajaksi.

CEPI on Brysselissä toimiva voittoa tavoittelematon eurooppalainen järjestö, jonka 19 jäsenmaata edustavat neljäsosaa koko maailman sellu- ja paperituotannosta.

Puheenjohtajaksi nimitetty Pesonen sanoo EU:n tarvitsevan kilpailukykyistä metsäteollisuutta, jotta hiilidioksidipäästöille asetetut tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Hän muistuttaa metsäteollisuuden olevan tärkein bioenergian ja uusiutuvien puupohjaisten biotuotteiden tuottaja Euroopassa.

Pesonen uskoo eurooppalaisten kuluttajien olevan kiinnostuneita korvaamaan öljypohjaisia tuotteita uusiutuvilla ja kierrätettävillä biotuotteilla.

– Euroopan poliittisten päättäjien olisi siis tärkeää varmistaa kilpailukykyinen toimintaympäristö metsäteollisuudelle, hän sanoo.

Pesonen nostaa esille kolme asiaa, joissa EU:n päätökset vaikuttavat suoraan metsäteollisuuden menestysedellytyksiin Euroopassa.

– EU:n uusiutuvan energian politiikka on lisännyt biomassan energiakäyttöä, mikä heikentää metsäteollisuudelle keskeisten raaka-aineiden tarjontaa. Meriliikenteen rikkidirektiivi nostaa Pohjois-Euroopan laivakuljetusten kustannukset tasolle, joka ei ole enää kilpailukykyinen. Lisäksi EU:n alueelle rajoittuvassa päästökauppajärjestelmässä pitää jatkossakin huomioida globaalissa kilpailussa toimivien alojen kilpailukykyhaasteet.

Pesonen syntyi vuonna 1960 ja hän on valmistunut prosessitekniikan diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta. Hänet nimitettiin UPM:n toimitusjohtajaksi tammikuussa 2004.

Share: