Pentikäinen päätoimittajaksi Maaseudun Tulevaisuuteen

10.11.2014 09:11Uutiset » Toimiala

Metsänhoitaja, toimittaja Mikael Pentikäinen on nimitetty Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajaksi. Nykyinen päätoimittaja Lauri Kontro, 61, siirtyy helmikuun alussa toisiin tehtäviin MTK-konsernissa. Pentikäinen, 49, aloittaa lehdessä tammikuussa 2015 ja vastaavana päätoimittajana helmikuun alusta.

Pentikäinen on toiminut päätoimittajana Etelä-Saimaassa (1996–99), päätoimittajana ja toimitusjohtajana Suomen Tietotoimistossa (1999–2004), toimitusjohtajana Sanoma Newsissä (2004–10) sekä päätoimittajana Helsingin Sanomissa (2010–13). Viime aikoina hän on toiminut yrittäjänä sekä johtamisen ja viestinnän konsulttina.

Maaseudun Tulevaisuus on Suomen toiseksi luetuin päivälehti. Sillä on lähes 350 000 lukijaa. Lehteä kustantaa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:n omistama Viestilehdet Oy, jonka liikevaihto oli 27,6 miljoonaa euroa vuonna 2013. Viestilehdet kustantaa Maaseudun Tulevaisuuden ohella muun muassa Koneviesti- ja Aarre-lehtiä. Yhtiön palveluksessa on noin sata työntekijää.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone