Pelisäännöt mainostoimistojen kilpailutukseen

Mainostajien Liitto ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ovat julkaisseet yhteiset ohjeet mainostoimistokilpailutuksen järjestämiseen. Ne pohjautuvat liittojen kattojärjestöjen vastaavaan kansainväliseen ohjeistukseen, joka on sovellettu Suomen oloihin. Ohjeilla pyritään edistämään parasta käytäntöä mainostoimistokilpailuissa: auttamaan toimistoa menestymään kilpailuissa ja mainostajaa löytämään kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopiva toimisto.

Toimintaohjeissa käsitellään mainostaja–toimistosuhdetta laajemmaltikin. Liitot korostavat, että mainostajan ja toimiston kannattaa pyrkiä säilyttämään hyvät keskinäiset suhteet ja puuttumaan ongelmiin ennen kuin kilpailutukseen turvaudutaan.

Ohjeissa käsitellään keskeiset asiat muun muassa kilpailutuksen tavoitteiden asetannasta, toimistojen valintakriteereiden määrittelystä ja kilpailutuslistan muodostamisesta. Huomiota kiinnitetään myös aikataulutukseen, toimistojen tapaamisiin ja briiffaukseen.

Keskustelua herättänyt kilpailutettavien toimistojen määrä kehotetaan ohjeissa rajaamaan kolmesta viiteen osallistujaan. Korvauksista todetaan, että mainostaja voi valita, maksaako toimistoille palkkion tehdyistä ehdotuksista. Koko kilpailutusprosessiin tulisi varata 2–6 kuukautta aikaa.

– Kilpailutusprosessi on mainostajille paljon aikaa ja resursseja vievä prosessi. Ohjeiden tarkoituksena on helpottaa mainostajien työtä ja varmistaa, että kilpailutus tapahtuu reilujen ja hyväksi havaittujen periaatteiden mukaisesti, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.

– Mainostoimistojen liiketoiminnalle on tärkeää, että kilpailutusperiaatteet Mainostajien Liiton kanssa saadaan käyttöön. Tällä erittäin kilpaillulla alalla yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan, jotta suomalainen markkinointi- ja liiketoimintaosaaminen kehittyy. Arvostamme kovasti, että olemme voineet tehdä ohjeet hyvässä yhteistyössä Mainostajien liiton kanssa, sanoo MTL Mainostoimistojen puheenjohtaja Jussi Liimatainen.

MTL:n jäsenet voivat lukea Asiakas-toimistosuhteet kilpailutuksessa -ohjeet osoitteesta www.mtl.fi/kilpailutus.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!