Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Pekka Syvälahti Libriksen toimitusjohtajaksi

8.10.2010 10:36Uutiset » Toimiala

Libris

Libriksen hallitus on nimittänyt Pekka Syvälahden yhtiön toimitusjohtajaksi. Nimitys astuu voimaan välittömästi. Syvälahti on työskennellyt erilaisissa tehtävissä Libriksessä yli 8 vuoden ajan ja ollut viime vuodet vahvasti osallisena myös Libriksen johtamisessa. Libriksen aiemman toimitusjohtajan Jukka Juvosen työsuhde on päättynyt.

– Haluan kiittää Jukka Juvosta hänen työstään Libriksen hyväksi, erityisesti hänen merkittävästä panoksestaan teknisen osaamisen kehittämisessä. Uuden toimitusjohtajan valinta oli hallitukselle helppo tehtävä, koska Pekka Syvälahdella on jo kokemusta Libriksen johtotehtävistä ja lisäksi omistajasuvun jäsenenä hänen motivaationsa yrityksen kehittämiseen on vahva. Syvälahden johdolla Libris jatkaa viitoittamallaan tiellä perheyrityksenä, Libriksen pääomistaja Pentti Väisänen sanoo.

– Otan tehtävän vastaan erittäin motivoituneena ja luottavaisin mielin. Olen oppinut tuntemaan Libriksen toimintatavat ja henkilöstön täällä työskentelyni aikana. Meitä librisläisiä yhdistää vahva halu osaamisemme ja toimintamme kehittämiseen ja iloinen yhdessä tekemisen meininki. Yhteisenä tavoitteenamme onkin kehittää Libriksestä entistä asiakaslähtöisempi graafisen viestinnän palveluyritys, Pekka Syvälahti kertoo.

www.libris.fi

Share: