Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Partio-printtilehti loppuu vuonna 2022

8.9.2020 08:59Uutiset » Toimiala
Partio-lehti on ilmestynyt neljä kertaa vuodessa. Kuva: Partiomedia.

Suomen Partiolaiset on tehnyt päätöksen painetun Partio-lehden lopettamisesta vuoden 2022 lopussa. Perusteiksi järjestö tiedottaa printtilehden aiheuttaman hiilijalanjäljen ja postituksen jatkuvasti kohonneet kustannukset. Järjestö aikoo panostaa digitaaliseen viestintään.

Päätös tehtiin syyskuun alussa, ja se on herättänyt paljon keskustelua. Partio-lehden päätoimittajat Susanna Koivisto ja Laura Kanerva ovat HS:n mukaan ilmoittaneet jättävänsä paikkansa päätöksen jälkeen.

Lukijatutkimuksissa on Koiviston mukaan selvinnyt, että jäsenet haluavat lehden painettuna. Keskusteluja sen kallistuvasta hinnasta on käyty pitkään. Partio-lehden painos on vaihdellut 42 000–49 000 lehden välillä. Sen levikki on runsaat 42 000. Painettu lehti on maksanut järjestölle tiedotteen mukaan vuodessa yli 100 000 euroa.

Tiedotteen mukaan siirtymäaikana järjestössä keskitytään rakentamaan ja kehittämään jäsenviestinnän muita ratkaisuja ja palveluita sekä laajentamaan entisestään jo hyvin verkossa toimivaa Partiomediaa. HS:n uutisen mukaan Partiomedian jutuilla on ollut yhteensä lukukertoja keskimäärin noin 74 000 vuodessa.

Partion jäsenviestintää on digitalisoitu jo aiemmin. Johtajille suunnattu jäsenlehti Partiojohtaja siirtyi verkkoon vuonna 2007 ja lakkautettiin 2017.

Verkkolehteä luetaan painettua vähemmän

Partiolaisten viestintäratkaisut ovat saman tapaisia kuin monessa yrityksessä ja järjestössä on tehty viime vuosina. Printtilehtiä on lopetettu ja panokset laitettu digitaaliseen viestintään. Sen on toivottu tuovan saman ja jopa enemmän lukijoita ja näkyvyyttä kuin painetun lehden. Ja halvemmilla kustannuksilla!

Partiomedian suosio osoittaa, että näin ei useinkaan käy. Partio-printtilehdellä on mediakortin mukaan ollut yli 100 000 lukijaa. Lehti on ilmestynyt neljä kertaa vuodessa. Jos lehden lukijat ovat lukeneet edes yhden jutun joka numerosta, on lukukertoja ollut yli 400 000. Ja yleensä painetusta lehdestä tulee luettua useampi juttu. Partiolaiset lukevat siis verkkolehteä selvästi vähemmän kuin painettua lehteä.

Journalistinen työ korvataan viestinnällä

Partiolaisten viestintäratkaisuissa näkyy myös muualla yrityksissä ja järjestöissä näkynyttä journalistisen työn ja ammattitaidon aliarvostamista. Järjestön tiedotteen mukaan ” nyt vahvistetut linjaukset määrittelevät, että vuoden 2021 alusta alkaen Partio-lehti on journalistisin ottein tehtävä jäsenlehti. Journalistisin ottein voidaan tehdä yhtä kiinnostavaa, kasvattavaa ja medianlukutaitoa kehittävää sisältöä kuin journalistisestikin”.

”Journalistiset otteet” on alalla ennen kuulumaton käsite. Se merkinnee lehden tekemistä viestintäosastolla ilman toimittajakokemusta omaavaa päätoimittajaa. Lehti irrottautuu Julkisen sana neuvostosta. JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, joka tulkitsee hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sananvapautta.

Reino Lantto

Share: