Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Paperin kysynnän alamäki taittumassa

9.10.2014 08:15Uutiset » Toimiala

Sellun ja kartongin maailmanmarkkinakysyntä jatkuu vahvana, mutta painopapereiden kysyntä ja hinnat laskevat edelleen. Paperin kysynnän lasku Euroopassa on kuitenkin vähitellen tasaantumassa Metlan suhdannekatsauksen mukaan. Suomen metsäteollisuuden tuotanto, vienti ja vientihinnat kasvavat vuonna 2014 paperia lukuun ottamatta.

Euroopassa tehtyjen kapasiteettileikkausten ohella markkinatilannetta helpottavat myös tuotantokapasiteetin vähennykset Pohjois-Amerikassa, mikä hidastaa markkinahintojen laskua. Vuonna 2014 Suomen paperin tuotannon ja viennin ennakoidaan alenevan kolme ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Paperin vientihinnat laskevat viime vuodesta kaksi prosenttia ja ensi vuonna vielä prosentin.

Sellun maailmanmarkkinakysyntää pitävät yllä pehmopapereiden ja kartongin kasvava käyttö, kierrätyspaperin saatavuuden heikkeneminen, liukosellun lisääntynyt tarve sekä vanhan sellukapasiteetin sulkemiset maailmalla. Kartongin kysyntää ja vientiä vauhdittavat verkkokaupan lisääntyminen, hygieniavaatimusten yleinen tiukentuminen sekä taivekartongin keveys pakkausmateriaalina.

Vuonna 2014 sellun tuotanto ja vienti kasvavat kaksi prosenttia. Kartongin tuotanto kasvaa neljä ja vienti kolme prosenttia. Vuonna 2015 sekä sellun että kartongin tuotantojen kasvua rajoittavat kapasiteettien korkeat käyttöasteet. Viennin yksikköhintojen arvioidaan kasvavan prosentin sekä tänä että ensi vuonna.

Kuva UPM.

Share: