Painoalan säätiedotus: lämpenevää Suomessa

5.6.2020 09:40Uutiset » Pakkaukset
Viikon 21 kuvassa punainen 1 tarkoittaa voimakasta tuotannon laskua viime vuoteen verrattuna. Kohdassa 7 tuotanto on viime vuoden tasolla ja 8 viime vuotta suurempi. Kuva: Heidelberg.

Koronakriisi ei sittenkään ole nujertanut pahasti Suomen painotaloja. Heidelbergin ainutlaatuisen sääkatsauksen mukaan Suomen pakkauspainajien tuotanto on ollut viime viikkoina samalla tasolla tai korkeampi kuin viime vuonna. Kaupallisessa painamisessa tilanne vaihtelee kovasti viikoittain, mutta lämpenemistä on ilmassa.

Heidelbergin viikoittainen Print Media Industry Climate -raportti perustuu Heidelbergin offsetpainokoneilta maailmanlaajuisesti kerättyyn tuotantodataan. Koneet on kytketty pilvipalveluun, jonka kautta saadaan ajantasaista dataa markkinoittain ja maittain. Lisäksi katsaukseen kerätään pilvipalvelusta tuotantodataa levyjen valmistuksesta ja taittokoneista.

Katsaus kehitettiin huhtikuussa 2020 Heidelbergin asiakkaiden toivomuksesta. Sen avulla voidaan seurata miten koronakriisi vaikuttaa eri maihin ja tuotealueisiin. Katsaukset tuotetaan erikseen pakkauspainamisesta ja kaupallisesta painamisesta. Tilannetta on helppo seurata kirkkaan punaisesta tumman vihreään ulottuvalla värikartalla.

Elintarvikepakkauksilla on kysyntää

Viimeinen tieto on viikolta 21, joka päättyi 24.5. Sillä viikolla pakkauksia painettiin Suomessa Heidelbergin koneilla hieman enemmän kuin vuonna 2019. Tämän selittää todennäköisesti se, että elintarvikepakkauksia on tarvittu enemmän, kun kaupasta on ostettu enemmän ruokaa. Myös etikettejä on tarvittu enemmän hygieniatuotteisiin, kuten käsidesipulloihin.

Kaupallisessa painamisessa on joinakin viime viikkoina päästy kasvuun, mutta punaisiakin viikkoja näkyy Suomen kartalla.

Heidelberg julkaisee raportissa myös oman asiantuntijakomiteansa arvion tilanteesta. Sen mukaan kaupallisen painamisen tilanne oli viikolla 21 tasaantumassa maailmassa siitä huolimatta, että useissa maissa oli lomapäiviä. Pakkausten ja etikettien markkinat olivat yhä paremmat kuin viime vuonna. Etelä-Amerikan kehitys menee kuitenkin huonompaan suuntaan koronaepidemian leviämisen vuoksi.

Reino Lantto