Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Painoala kääntynyt kasvuun Britanniassa

30.5.2014 08:13Uutiset » Toimiala

Painoalan näkymät ovat kääntyneet entistä selvemmin positiivisiksi Britanniassa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Toimialan suhdannebarometrin mukaan yritykset uskovat kysynnän kasvavan ja tilanteen parantuvan myös toisella kvartaalilla.

Toimialan tilanne on ollut vaikea Britanniassa kuten yleisesti muuallakin Euroopassa. Britannian toimialajärjestön BPIF:n toimitusjohtaja Kathy Woodward pitää rohkaisevana sitä, että yhä useampi yritys on pystynyt parantamaan tulostaan. Woodwardin mukaan alaan on kohdistunut ja kohdistuu edelleen valtava paine, mutta paljon työtä on tehty alan haasteisiin vastaamiseksi.

Painotuotteiden kysyntä on yleensä heikompaa ensimmäisellä neljänneksellä, mutta nyt kysyntä kasvoi Britanniassa. Useimmat yritykset ennustavat tilausten määrän ja tuotannon kasvavan toisella neljänneksellä. Alan yritysten suurimmat huolenaiheet ovat tuotteiden hintapaineet ja asiakasyritysten ongelmat.

Suomessa ei vielä ole näkyvissä suhdannetilanteen parantumista painoalalla. EK:n toukokuun suhdannebarometrin mukaan painoalan suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia. Kysyntää kuvataan edelleen erittäin heikoksi, ja tilauskanta on niukka. Tuotantomäärät ovat pysyneet laskussa, eikä käännettä parempaan ennusteta lähikuukausina.

Kuva: Brittiläinen painotalo ASAP, HP.

Share: