Otavan Kirjapainolla jälleen yt-neuvottelut

10.11.2014 09:16Uutiset » Toimiala

Otavan Kirjapainossa Keuruulla alkaa jo toinen yt-neuvottelu tänä vuonna. Neuvottelu irtisanomisista ja lomautuksista koskee koko 60 hengen henkilöstöä. Kirjapaino perustelee neuvotteluja ensi vuoden näkymien heikentymisellä.

Yt-neuvotteluista kertoi Suur-Keuruu -lehti. Neuvottelut on tarkoitus viedä päätökseen marraskuun aikana. Irtisanomisuhka koskee seitsemää työntekijää ja sen lisäksi lomautusvaroitus koko henkilöstöä. Neuvotellaan alle 90 päivän lomautuksista, kertoo toimitusjohtaja Matti Uuttu.

Uutun mukaan neuvottelujen syynä ovat toimialan heikentyneet näkymät ja volyymin lasku. Tuonnin aiheuttamat paineet ja hintatason lasku tekevät yhtälöstä vaikean. Otavan Kirjapaino tekee vuosittain noin 6 miljoonaa kirjaa.

– Näkymät ensi vuodelle ovat heikentyneet aiemmin arvioidusta. Tämä vuosi tiedettiin vaikeaksi ja nyt ensi vuosikin näyttää vaikealta. Asiakkaat supistavat tilausohjelmiaan.

Edelliset yt-neuvottelut Otavan Kirjapainossa käytiin vuoden 2014 alkupuolella. Tuolloin irtisanottiin 23 kirjatyöntekijää ja kaksi toimihenkilöä. Irtisanomiset astuivat voimaan 4.3. alkaen porrastetusti. Jo edellissyksynä kirjapaino lomautti työntekijöitään.

Kuva Otavan Kirjapaino.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone