Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Otavan Kirjapaino vauhdittaa myyntiään

22.8.2016 07:51Uutiset » Toimiala
Otavan Kirjapainossa kehitetty Otabind-sidonta lisää pehmeäkantisen kirjan kestävyyttä.
Otavan Kirjapainossa kehitetty ja patentoitu Otabind-sidonta lisää pehmeäkantisen kirjan kestävyyttä.

Otavan Kirjapaino on onnistunut kasvattamaan myyntiään voimakkaasti viimeisen puolen vuoden aikana toimitusjohtaja Minnan Kokan mukaan. Yhtiö palkkaa lisää myyntiresursseja kasvun vahvistamiseksi.

– Myyntimme on kasvanut voimakkaasti viimeisen puolen vuoden aikana ja tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta. Uskomme, että olemme saaneet toimintamallimme kasvukuntoon ja tarvitsemme nyt resursseja kasvun vahvistamiseen, toimitusjohtaja Kokka toteaa.

– Kyllä Suomessakin voi valmistaa tuotteita ja kasvaa kannattavasti. Se vain vaatii oikeanlaisia toimenpiteitä ja hyvää asennetta koko yritykseltä, Kokka sanoo.

Kirjoja painava yhtiö on valinnut uudeksi myyntipäälliköksi Jukka Pirttisen, 47. Pirttisellä on Kokan mukaan Otavan Kirjapainoon sopiva positiivinen ja asiakaslähtöinen asenne ja vahva myynnillinen osaaminen. Hän on toiminut vuosien varrella useiden kirjapainojen asiakasrajapinnassa.

Otavan Kirjapaino Oy:n liikevaihto oli 10,4 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja henkilökunnan määrä 59.

Share: