Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Otava osti Atena Kustannuksen

1.10.2020 17:32Uutiset » Toimiala

Kustannusosakeyhtiö Otava on ostanut 1.10.2020 allekirjoitetulla sopimuksella Atena Kustannuksen pääomistaja Svenska folkskolans vänner r.f:n osakekannan. Atena on yleiskustantamo, joka julkaisee viitisenkymmentä kauno- ja tietokirjaa vuodessa.

Atena tunnetaan muun muassa Henriikka Rönkkösen, Roope Lipastin ja Mikko Porvalin teoksista sekä Thomas Eriksonin menestyskirjoista, joista tunnetuin on Idiootit ympärilläni. Atenan julkaisema teos on voittanut Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon viisi kertaa.

– Atenalla on mennyt viime vuodet mainiosti niin kirjallisesti kuin taloudellisestikin. Moni asia on kuitenkin myllerryksessä kirjamaailmassa. Siksi tästä eteenpäin on hyvä jatkaa osana vakaata ja arvostettua kirjakonsernia, missä pystymme vieläkin paremmin työskentelemään kirjailijoidemme ja kirjojemme hyväksi, sanoo Atenan kustantaja Ville Rauvola.

Atenan myynti on osa SFV:n uutta sijoitusstrategiaa, jossa omistukset keskitetään pörssiosakkeisiin ja kiinteistöihin, kertoo SFV:n kansliapäällikkö Johan Aura.

– Atena on hyvin hoidettu kustantamo, joka on toiminut pitkäjänteisesti ja tuloksellisesti koko olemassaolonsa ajan tarjoten laadukasta ja ajankohtaista sisältöä lukijoille. Tämä yrityskauppa on osa Otavan pitkän aikavälin strategiaa, jolla haemme kasvua nykyistä kustannusohjelmaamme täydentävällä toiminnalla, kertoo Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

Atena jatkaa kustannustoimintaansa omalla nimellään ja julkaisuohjelmallaan sekä vanhalla henkilöstöllään. Yrityksen toimipaikkana pysyy Jyväskylä. Atena Kustannus Oy:n liikevaihto oli 2,3 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja henkilökunnan määrä 7.

Share: