Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Osoitteeton jakelu kasvaa yhä

7.5.2014 08:28Uutiset » Toimiala

Lehtien ja kirjeiden jakelu vähenee, mutta osoitteeton jakelu kasvaa edelleen. Mainoslehtisten ja ilmaisjakelulehtien jakelu kasvoi keskimäärin 6-7 prosenttia vuodessa 2002 – 2011. Viime vuosina kasvu on hidastunut, mutta se jatkuu Viestintäviraston postimarkkinaselvityksen mukaan.

Selvityksen mukaan digitalisoituminen ja erilaiset sähköiset mainonnan välineet eivät ole ainakaan toistaiseksi syrjäyttäneet osoitteetonta jakelua. Suosion kasvuun ovat saattaneet vaikuttaa mm. edulliset toteutus- ja jakelukustannukset. Talouden taantumassa osoitteettomalla jakelulla on ollut tapana kasvaa juuri edullisuutensa takia verrattuna muihin mainonnan muotoihin.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna osoitteettoman jakelun volyymit olivat väestömäärään nähden vielä 2000-luvun alussa matalat, mutta nyt ne ovat saavuttaneet suhteellisesti saman tason vertailumaihin nähden. Vertailumaissa osoitteeton jakelu on kääntynyt viimeisten vuosien aikana jo laskuun, kun Suomessa on vielä ollut pientä kasvua. Valtaosa Suomen osoitteettomasta jakelusta kulkee Itellan ja Suomen Suoramainonta Oy:n kautta.

Selvityksen mukaan kirjepostin määrän väheneminen on kiihtynyt viime vuosina. Pakettimarkkinat sen sijaan kasvavat nopeasti verkkokaupan lisääntyessä.

Kuva: Ikean katalogi.

Share: