Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Océ esitteli uuden väriteknologian

8.5.2008 14:42Uutiset » Toimiala

Océ esitteli eilen pääkonttorillaan Venlossa (Hollanti) mielenkiintoisen uutuuden. Kyseessä oli ColorWave 600, jonka väriteknologia on rajoja rikkova, sillä se yhdistää mustesuihku- ja tooneripohjaisten ratkaisujen parhaat puolet. Océ nimittää teknologiaa nimellä CrystalPoint.

Laite kuuluu Océn TDS-tuoteryhmään, joka kattaa kaikki teknisen dokumentoinnin ja tulostamisen ratkaisut. Käytännössä TDS on kattanut alueet, kuten arkkitehti- ja rakennustoimialan tulostusratkaisut. Océ näkee värillisyyden kuitenkin kasvavan voimakkaasti tällä alueella, jonka vuoksi se on vuosien kehityksen jälkeen julkaissut ColorWave 600:n.

Laitteen laatu riittää kuitenkin muuhunkin kuin viivagrafiikan tulostamiseen. Tilaisuudessa esitellyt tulosteet sisälsivät esimerkiksi valokuvia ja muita myynninedistämiseen tarkoitettuja tulosteita. Océ uskookin laitteensa olevan kelpo ratkaisu taloille, joissa tarjotaan sekä piirustus- että julistetulostuspalveluja – yhdellä koneella ja värillisenä. Laitteen nopeus vaihteli halutusta laadusta riippuen: nopeimmillaan kaksi A0-koon tulostetta minuutissa.


Laite syö
värihelmiä

Itse laitetta tärkeämpi ja jopa vallankumouksellinen uutuus oli Océn poikkeuksellinen CrystalPoint-väriteknologia. Yritys on kehittänyt sitä noin 10 vuotta. Lähtökohtana oli yhdistää parhaat puolet sekä tooneri- että mustesuihkutekniikasta. Tavoitteet ovatkin onnistuneet, sillä tilaisuudessa nähtiin tulosteita, jotka olivat tulostamisen jälkeen heti kuivia ja kestivät veden läikyttämistä. Ja mikä tärkeintä, materiaaleina voidaan käyttää jopa kierrätysmateriaaleja ja muita halvemman tason materiaaleja.

Laitteeseen syötetään kuvassa nähtäviä värihelmiä (Toner Pearls). Näin väri on aluksi täysin kiinteässä muodossa. Koneessa helmet sulautuvat vahamaiseksi geeliksi, jota tilaisuudessa kutsuttiin kuvaavasti myös vanukkaaksi. Tämä vanukas levittäytyy materiaalille, jonka jälkeen se kiinnittyy materiaalin pintaan. Viimeistä vaihetta Océ kutsui kristallisoinniksi. Osin myös sen takia, että jälki on kiiltävän silkin kaltainen jopa tavallisella paperillakin. Koska väri kiinnitetään materiaalin pintaan, voidaan materiaaleina käyttää lähes mitä materiaalia vain.

Maksimissaan 42 tuuman rullaleveydeltä tulostava ColorWave 600 on ensimmäinen CrystalPoint-teknologiaa hyödyntävä laite. Océ on kuluttanut tekniikan kehittämiseen yhteensä 150 miljoonaa euroa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Näin ollen yhtiö näkeekin tekniikan aloittavan uuden aikakauden, ja että sitä tullaan hyödyntämään monissa tulevissa laiteuutuuksissa.

Jarkko Hakola

Lisää tietoa mielenkiintoisesta tekniikasta asiantuntijakommenteineen voit lukea AGI:n kesäkuun lehdestä. Lisätietoa myös Océn sivuilta: http://www.oce.com/en/News/Newsbulletins/20080507_ColorWave600.htm

Share: