Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Nordic Morning kasvoi digiviestinnällä

19.8.2013 10:02Uutiset » Toimiala

Pohjoismainen Nordic Morning -viestintäkonserni kasvoi alkuvuonna ja paransi selvästi tulostaan. Rakennejärjestelyt ja digitaalisen viestinnän kysyntä selittävät kasvua ja voitollisen tuloksen tekemistä. Konserni odottaa online-viestintään ja strategiseen konsultointiin liittyvien palvelujen kysynnän kehittyvän myönteisesti loppuvuonna.

Viime vuonna Nordic Morning (aiemmin Edita) teki vielä tappiota sekä alkuvuonna että koko vuoden aikana. Nyt konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 61,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,8 miljoonaa. Liikevaihdosta 45 prosenttia tuli Suomesta ja 55 prosenttia Ruotsista sekä muista Pohjoismaista.

Toimitusjohtaja Timo Lepistön mukaan konsernin monipuolisuus on osoittautunut vahvuudeksi viestinnän murroksessa.

– Vaikka viestintäala kotimarkkinoillamme ei kokonaisuudessaan kasvanut, digitaaliseen viestintään, kuten sisältöstrategiaan ja sosiaaliseen mediaan painottuvien palvelujen kysyntä kasvoi jopa odotettua enemmän alkuvuonna.

Sopeuttamistoimet auttoivat myös konsernin Print & Distribution -liiketoimintaa pääsemään voitolliseen tulokseen. Suomessa ryhmään kuuluu Edita Prima -yhtiö.

Share: