Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Nimityksiä: Tapio Kivistö Rakennuslehteen

18.5.2017 08:45Uutiset » Toimiala

Filosofian tohtori Tapio Kivistö, 49, on nimitetty Rakennuslehden päätoimittajaksi 1.elokuuta 2017 alkaen. Kivistö siirtyy tehtävään Ilta-Sanomien uutistoimituksen varaesimiehen tehtävästä, jossa hänen vastuualueena ovat Taloussanomat ja politiikka.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Taloussanomien ja uutistoimisto Startelin uutispäällikkönä, Auto Bildin ja MB:n päätoimittajana sekä toimitusten esimiehenä Sanoman aikakauslehtiryhmässä.  Kivistö on toiminut lisäksi Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen sihteerinä vuosina 2014−2015.

Nykyinen päätoimittaja Veijo Käyhty siirtyy 1.9. alkaen Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi.

Olli Koivusalo Tuulilasin päätoimittajaksi

Olli Koivusalo on nimitetty Tuulilasin päätoimittajaksi 29. toukokuuta 2017 alkaen. Koivusalo siirtyy A-lehtiin Otavamediasta Tekniikan Maailman toimituspäällikön tehtävästä. Hän on aikaisemmin työskennellyt pitkään myös Vauhdin Maailman päätoimittajana.

Mari Karsikas Trendin päätoimittajaksi

A-lehtien kustantaman Trendin päätoimittajaksi on nimitetty Mari Karsikas 28. kesäkuuta alkaen. Hän siirtyy tehtävään Kauneus ja Terveys -lehden toimituspäällikön paikalta. Aiemmin Karsikas on toiminut muun muassa Evita-lehden vt. päätoimittajana, Aamulehden toimittajana sekä radiotoimittajana Ylellä.

Share: