Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Nimityksiä: Anne Nokelainen Kids Mediaan

17.8.2017 11:41Uutiset » Toimiala
Anne Nokelainen.

Anne Nokelainen on nimitetty Sanoman Kids Median liiketoimintajohtajaksi. Nokelaisen vastuulla ovat jatkossa kaikki Sanoma Media Finlandin lasten sisällöt, joiden joukossa on esimerkiksi Suomen suurin aikakauslehti Aku Ankka.

OTM Anne Nokelainen, 40, siirtyy Kids Median johtoon Sanoman sisältä Nelonen Mediasta, missä hän on vastannut televisio-ohjelmien lisensoinnista ja digipalvelu Ruudun sisällöistä. Uusi tehtävä sisältää Kids Median lisäksi matriisivastuun Sanoman Suomen liiketoimintojen kaikista lasten sisällöistä sekä kokonaisvastuun Sanoma Media Finlandin yhteistyöstä Disneyn kanssa.

Samassa yhteydessä Kids Median entisen liiketoimintajohtaja Ulla Lepän kanssa on yhdessä sovittu, että hän jättää Sanoman.

Anne Nokelainen raportoi uudessa tehtävässään Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laaksolle.

Riikka-Maria_Lemminki.

Riikka-Maria Lemminki Mainostajien Liiton uusi toimitusjohtaja

Mainostajien Liiton uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu KTM Riikka-Maria Lemminki. Hänellä on pitkä kokemus markkinoinnista, myynnistä ja kansainvälisestä kaupasta. Viimeksi hän on ollut johtavana konsulttina Alma Mediassa.

Riikka-Marialla, 42, on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus markkinoinnin, asiakkuudenhallinnan ja myynnin tehtävistä. Erityisesti liiketoiminnan digitalisointi ja digimarkkinointi ovat olleet hänen uraansa ohjaavia tekijöitä. Mainostajien Liittoon Riikka-Maria tulee Alma Mediasta, jossa hän toimi johtavana konsulttina vastaten myös Alma Talent CRM:n myynnistä. Aikaisemmin Riikka-Maria oli JM Tieto Oy:n osakkaana ja markkinointipalveluiden vetäjänä. Sitä ennen hän vastasi ALLU Group -konsernin kaikkien yhtiöiden markkinoinnista.

Mainostajien Liiton toimitusjohtajana hän aloittaa 28.8.2017.

Niklas Thesslund.

Imagen päätoimittajaksi Niklas Thesslund

A-lehtien kustantaman Imagen päätoimittajaksi on nimitetty Niklas Thesslund 1. syyskuuta 2017 alkaen. Hän siirtyy tehtävään Imagen toimituspäällikön paikalta. Aiemmin Thesslund on toiminut muun muassa Trendin ja Veli-lehden toimituspäällikkönä, Divaanin toimitussihteerinä, Etelä-Suomen Sanomien toimittajana sekä mainostoimisto Blink Helsingin konseptisuunnittelijana

Share: