Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

NEC sai myyntijohtajan Suomeen

10.11.2008 16:07Uutiset » Toimiala

Pohjoismaiden markkinoilla vakaasti kasvava NEC Scandinavia on nimittänyt myyntijohtajakseen Suomeen Esa Ilmarin. Hitachilla aiemmin työskennelleen Ilmarin vastuualueena NECissä on näyttöratkaisut-liiketoimintaryhmän (Display Solutions) kehittäminen Suomessa. Hän aloittaa tehtävässään marraskuussa.

– Suomen projektorimarkkinat ovat kasvaneet vakaasti vuosi vuodelta. Vaikka NECillä ei ole ollut viime vuosina edustusta Suomessa, yhtiön tuotteet tunnetaan alalla. NEC on vahva tuotemerkki, jonka parissa on ilo työskennellä, Esa Ilmari toteaa.

NEC Display Solutionsissa Esa Ilmarin tavoitteena on kasvattaa nykyistä 2,5 prosentin markkinaosuutta Suomessa ja luotsata yrityksestä segmentin markkinajohtaja kolmen vuoden aikana.

– Työhöni kuuluu jälleenmyyntiverkoston rakentaminen, kysynnän vahvistaminen ja toiminnan laajentaminen Suomessa. NECin vahvuutena on laaja tarjonta. Meillä on projektoreita kaikkiin käyttötarpeisiin ja monitoreita 15-tuumaisista aina 65-tuumaisiin asti, Ilmari kertoo.

NEC Display Solutionsin näyttötarjontaan kuuluvat sekä pienet toimistokäyttöön tarkoitetut mallit että isot julkisiin tiloihin tarkoitetut näytöt. Valikoimassa on myös ammattikäyttöön ja yrityksille tarkoitettuja projektoreja sekä digitaalisia bioprojektoreja. NEC on tällä hetkellä markkinajohtaja projektoreissa ja isoissa näytöissä Ruotsissa ja Norjassa, joissa yhtiöllä on ollut paikallinen edustus jo vuosien ajan. Myös Tanskassa yhtiö menestyy hyvin näillä molemmilla alueilla. Paikallisen edustajan myötä Suomessakin odotetaan nyt samanlaista positiivista kehitystä.

– Kauppoja tehdään paikallisesti, joten on tärkeää, että yhtiöllä on paikallisia edustajia. Esa Ilmarista saamme kokeneen myyntijohtajan. Hän tuntee hyvin Suomen markkinat, ja hänellä on laaja kontaktiverkosto, sanoo NEC Scandinavian Pohjoismaiden myyntijohtaja Henrik Breda.

Esa Ilmari on työskennellyt Hitachilla viimeiset 10 vuotta, aluksi Suomen ja Baltian myyntijohtajana ja viimeiset neljä vuotta Pohjoismaiden ja Baltian alueen myynnistä vastaavana. Tänä aikana Hitachi kasvatti markkinaosuuttaan 5–6 prosentista 15 prosenttiin saavuttaen markkinajohtajuuden Suomen projektorimarkkinoilla. Koulutukseltaan Ilmari on ekonomi Helsingin kauppakorkeakoulusta.


NEC on yksi maailman johtavista data- ja tietoliikennetuotteiden toimittajista. Yhtiö perustettiin vuonna 1899 Tokiossa. Nykyään se on noin 155 000 henkeä työllistävä konserni, jonka liikevaihto on 40 miljardia Yhdysvaltain dollaria. NEC valmistaa yli 15 000 eri tuotetta mikrosiruista satelliittiasemiin. NEC Scandinavia AB perustettiin Pohjoismaihin vuonna 1984, ja toimipaikkoja on tällä hetkellä Oslossa, Kööpenhaminassa, Helsingissä ja Tukholmassa, jossa myös pääkonttori sijaitsee. NECin tarjonta Pohjoismaissa ja Baltiassa käsittää projektorit, plasma- ja lcd-näytöt sekä tietoturvaan, biometriaan ja tunnistukseen liittyviä tuotteita ja palveluita. Yhtiöllä on myös tele- ja dataoperaattoreille, kaupunkiverkkoihin sekä internet-palveluntarjoajille suunnattu laaja tuotevalikoima, johon kuuluvat muun muassa radiolinkit, Wimax, monipalvelualustat ja kokonaiset valokuitujärjestelmät. Lisätietoa yhtiöstä löytyy osoitteesta www.nec.se.

Share: