Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Myyntialan merkitys näkyy palkkapussissa

6.4.2021 10:44Uutiset » Toimiala
Kuva: MMA.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n teettämä palkkatutkimus osoittaa, että myynnin ja markkinoinnin osaajien palkat ovat pysyneet koronapandemiasta huolimatta verrattain korkealla tasolla. Hyväpalkkaisuus kuitenkin kohdentuu vain tietyille toimialoille. Lisäksi naisten palkat jäävät edelleen tuntuvasti miesten palkkoja jälkeen.

MMA:n teettämän ja Taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen keskiössä ovat myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten palkat. Tutkimuksen otosta haluttiin tänä vuonna laajentaa, jotta tulokset edustaisivat entistä kattavammin sekä myynti- että markkinointialaa. Siksi palkkatutkimukseen vastasi MMA:n jäsenten lisäksi nyt ensimmäistä kertaa MarkkinointiKollektiivin ja MARKin jäseniä. Koska aiempina vuosina kysely on toteutettu vain MMA:n jäsenistölle, voidaan eri vuosien välistä vertailua tehdä vain MMA:n jäsenten vastauksista.

Koronapandemia on aiheuttanut alalla suuria muutoksia. Lomautukset ja irtisanomiset iskivät myynti- ja markkinointialaan kipeästi viime vuonna.

Tutkimuksen mukaan palkkapolarisaatio syveni niin alojen kuin sukupuolten välillä viime vuonna. Teollisuuden ja tukkukaupan toimialoilla mediaania korkeammat palkat ovat nousseet viime vuodesta. Vähittäiskaupassa ja palvelusektorilla taas mediaania alhaisemmat palkat ovat laskeneet.

Mediaanipalkka 5 000 €/kk

Tutkimukseen vastanneiden mediaanipalkka oli 5 000 €/kk vuonna 2020. Esimerkiksi kemian alan ja lääketeollisuuden parissa työtä tekevien keskipalkka kaikkien vastaajien joukossa oli viime vuonna 5 900 €/kk, kun taas koulutuspalvelujen ja matkailu- ja ravitsemisalan parissa työtä tekevien palkka oli keskimäärin 3 400 €/kk.

– Ne jäsenemme, jotka ovat aiemmin kuuluneet korkeamman ansiotason ryhmään, ovat onnistuneet kasvattamaan ansiotaan entisestään koronasta huolimatta. Samaan aikaan taas ne, jotka ovat ennenkin olleet pienempituloisten ryhmässä, ovat joutuneet jopa vielä pienemmille ansioille, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki sanoo.

Share: