Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Merja Ylä-Anttila Ylen toimitusjohtajaksi

19.4.2018 08:50Uutiset » Toimiala
Merja Ylä-Anttila. Kuva: Yle kuvapalvelu.

Ylen hallitus on nimittänyt Merja Ylä-Anttilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila seuraa tehtävässä Lauri Kivistä, joka siirtyy yksityisen sektorin palvelukseen. Ylä-Anttila aloittaa tehtävässään 1.9.2018.

Merja Ylä-Anttilalla on tiedotteen mukaan vankka, yli kolmenkymmenen vuoden kokemus media-alalta.

Ylä-Anttila on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana ja viimeiset kolme vuotta Bonnier Broadcastingin tytäryhtiön Mediahub Helsinki Oy:n toimitusjohtajana. Viime vuosina hän on johtanut menestyksekkäästi useita vaativia uudistus- ja muutoshankkeita media-alalla.

Yhtiön hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

Yleisradion nykyinen toimitusjohtaja Lauri Kivinen siirtyy yksityisen sektorin palvelukseen. Kivinen on ollut Yleisradion toimitusjohtaja vuodesta 2010.

MTV Uutisten vt. päätoimittajaksi ja Mediahubin vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty uutistuotantojohtaja Tomi Einonen, joka aloitti tehtävässä tiistaina 17. huhtikuuta.

Share: