Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mediat ja painajat voivat saada kustannustukea

4.6.2020 12:07Uutiset » Toimiala
STT sai lisäbudjetissa tukea toimintaansa. Kuva: STT.

Hallitus päätti tiistaina yleisestä kustannustuesta, jolla pyritään helpottamaan koronaepidemiassa äkillisesti vaikeuksiin joutuneita yrityksiä. Tukeen oikeutetut toimialat määritellään valtioneuvoston asetuksessa kesäkuussa. Medialiiton mukaan media-ala täyttänee 10 prosentin liikevaihtopudotuksen ehdon. Painoalalla ehto täyttyy.

Kustannustukea voi saada toimialalla, jossa koko toimialan myynti on pudonnut vähintään 10 prosenttia. Tuettavan yrityksen liikevaihdon on täytynyt pudota koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. Määräaikaista tukea myönnetään kaikkiaan 300 miljoonaa euroa.

Vertailu on tarkoitus tehdä huhti–kesäkuun 2019 keskimääräiseen liikevaihtoon. Yritysten tilannetta vertailtaisiin huhti–toukokuun 2020 osalta ja koko toimialan tilannetta pelkästään huhtikuulta 2020. Tuelle on tulossa yrityskohtaiset minimi- ja maksimimäärät.

Tukea myös journalistiseen työhön

Tiistaina sovitussa vuoden neljännessä lisäbudjetissa varattiin myös 5 miljoonaa euroa journalistisen työn tukemiseen ja 2,5 miljoonaa euroa STT:n toiminnan turvaamiseen. Medialiitto on tyytyväinen hallituksen päätökseen tukea mediaa koronakriisissä, mutta tuen määrä jäi liiton mielestä tässä avauksessa liian pieneksi.

– Luotettavan tiedonvälityksen turvaaminen on tärkeää normaalioloissakin ja erityisen tärkeää se on poikkeusoloissa. Koronaepidemian romahduttamat mainostulot vaarantavat monen median toimintakyvyn. Kun menetykset lasketaan tänä vuonna sadoissa miljoonissa, jää 7,5 miljoonan euron vaikutus hyvin rajalliseksi, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg kommentoi.

Medialiitto ja Journalistiliitto ovat yhtä mieltä siitä, että tuki tulisi kohdentaa journalismin tuottamiseen, palkkatukena tai freelance-ostojen tukena.

Share: