Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mediamainonnan lasku loiventunut

13.11.2013 09:04Uutiset » Toimiala

TNS Gallupin Ad Intelligencen seurannan mukaan mediamainonnan määrä laski heinä-syyskuussa 6,1 % suhteessa vuoden 2012 vastaavaan aikaan. Mainonnan trendi on siis edelleen laskusuuntainen, mutta lasku on hieman loivempaa kuin alkuvuonna. Investoinnit mediamainontaan olivat vuoden kolmannen kvartaalin aikana 215 miljoonaa euroa.

Sanomalehtimainonnan jyrkkä pudotus jatkui kolmannella kvartaalilla ja lasku oli 13,3 %. Toimialoista suurimpia sanomalehtimainonnan vähentäjiä olivat esimerkiksi telepalvelut ja elintarvikemainostajat. Myös aikakauslehtimainonta laski 7,5 % ja toimialoista merkittävästi panostuksiaan vähensivät pukeutuminen ja kustannusala sekä vakuutusyhtiöt.

Printtimainonnassa panostuksiaan lisäsivät mm. vakuutusyhtiöt, autokauppa ja pankit. Televisiomainonta kasvoi hieman ja elokuvamainonta oli edelleen myötätuulessa. Radiomainonta kasvoi 3,8 %.

Verkkomainonnasta TNS Ad Intelligencen kuukausiseurannassa ovat display- ja luokiteltu mainonta, joista display kasvoi peräti 17 %, mutta suhdanneherkkä luokiteltu mainonta laski.

Share: