Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Media-alalla selvitetään ympäristövaikutuksia

26.11.2020 10:42Uutiset » Toimiala
Monet media- ja painotalot ovat panostaneet aurinkosähköön. UPC-painotalolle on rakennettu noin 630 megawattituntia vuodessa tuottava aurinkovoimala, joka on yksi Suomen suurimmista. Kuva: Solnet.

Media-alalla ja graafisessa teollisuudessa on käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on saada aikaan kokonaiskuva alan yritysten ympäristövaikutuksista ja siitä, millaisin keinoin hiilineutraalius saavutetaan viimeistään vuonna 2035. Hankkeessa ovat mukana Medialiitto ja sen jäsenliitot Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, RadioMedia, Suomen Kustannusyhdistys ja Uutismedian liitto.

– Nyt on korkea aika päivittää alan ympäristökuva faktojen pohjalta ja sitouttaa jäsenyrityksiä Suomi hiilineutraaliksi 2035 -tavoitteeseen. Tuotamme aineistoa viestintään, edunvalvontaan ja ennen kaikkea yritysten omien toimien tueksi. Toivon että mahdollisimman moni jäsenyritys osallistuu tähän työhön, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg toteaa.

Media-alan tutkimussäätiö on myöntänyt kolmivaiheiselle hankkeelle rahoitusta.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tunnistetaan ympäristövastuun keskeiset elementit ja kuinka media-ala on tähän asti edistänyt ympäristövastuuta. Toisessa vaiheessa tuotetaan kokonaisvaltainen tietopohja ympäristövaikutuksista ja toimenpiteistä, joilla kuormitusta pienennetään nyt ja tulevaisuudessa. Kolmannessa vaiheessa media-alalle syntyy linjaus ja kuvataan keinot, joilla media-ala edistää omalta osaltaan Suomi hiilineutraaliksi 2035 -tavoitetta.

Medioiden vastuullisuutta ei tunneta hyvin

– Hiilineutraaliuteen ei päästä mielikuvilla, vaan selvittämällä faktat, tarttumalla hiilijalanjälkeä neutralisoiviin keinoihin, etenemällä kurinalaisesti ja mittaamalla saavutuksia. Tämän tietävät jo ne lukuisat media-alan ja graafisen teollisuuden yritykset, jotka ovat olleet vuosia kestävän kehityksen tiellä, sanoo Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen blogikirjoituksessaan.

Uutismedian liiton Suomalaisten uutismedia -tutkimuksessa selvitettiin lokakuussa, millaisia mielikuvia suomalaisilla on medioiden sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristöön liittyvistä vastuista. Huomattava osa suomalaisista koki, että he eivät osaa vastata näihin kysymyksiin.

– Ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan selvästi myönteisempi kuva digitaalisten palvelujen ympäristövastuullisuudesta suhteessa painettuihin tuotteisiin. Toisaalta en osaa sanoa -vastausten määrä kasvoi erittäin korkealle sosiaalisen median palveluja arvioitaessa, Kirjonen sanoo.

Share: