Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Media-alalla pitkästä aikaa pientä kasvua

17.11.2016 08:13Uutiset » Toimiala
Alma Manun lehtipaino. Kuva: UPM/Alma Manu.
Alma Manun lehtipaino. Kuva: UPM/Alma Manu.

Media-alan liikevaihto kasvoi hieman vuoden 2016 kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Sekä toinen neljännes (+0,6 %) että kolmas neljännes (+0,0 %) olivat positiivisia edellisvuoteen verrattuna, arvioidaan Viestinnän Keskusliiton ennusteessa.

Viestinnän Keskusliitto julkaisee jatkossa alan suhdannenäkymiä käsittelevän katsauksen neljä kertaa vuodessa.

– Laimeakin kasvu on merkittävää, sillä viimeksi ala on kasvanut kahtena peräkkäisenä neljänneksenä vuonna 2011 eli viisi vuotta sitten. Näyttääkin siltä, että pitkään jatkunut liikevaihdon lasku on vaimentunut ja ala on siirtynyt laskusuhdanteesta matalasuhdanteeseen, sanoo Viestinnän Keskusliiton ekonomisti Elias Erämaja.

Koko vuoden 2016 liikevaihdon ennakoidaan kuitenkin vielä jäävän edeltävää vuotta alhaisemmalle tasolle (-1,7 %).

Kustannustoiminnan liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä 0,3 prosenttia. Kasvun ennakoidaan jatkuvan myös vuoden viimeisellä neljänneksellä (+0,1 %). Viimeksi ala on kasvanut kahtena peräkkäisenä neljänneksenä vuonna 2011. Koko vuoden 2016 liikevaihdon ennakoidaan kuitenkin vielä supistuvan edellisvuoteen nähden (-0,7 %).

Lasku hidastuu graafisessa teollisuudessa
Painoala kattaa noin neljänneksen media-alan liikevaihdosta. Median murros on vaikuttanut eniten juuri painoalaan, jonka liikevaihto on laskenut vuosien 2012–2015 aikana keskimäärin noin 4,1 prosenttia vuodessa. Painoala kuitenkin kasvoi pitkästä aikaa vuoden toisella neljänneksellä (+1,0 %), kun edellisen kerran kasvua syntyi vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä. Varsinaista suhdannemuutosta ei ole näköpiirissä, mutta lasku on selvästi hidastunut.

Hidastumisesta huolimatta painoalan koko vuoden 2016 liikevaihdon ennakoidaan vielä supistuvan huomattavasti (-2,9 %).

Share: