MBO-ryhmä laajenee

Suomessa Müller Martinin kautta toimiva saksalainen MBO Binder GmbH & Co. KG ottaa omistukseensa enemmistön Ehret Control GmbH:sta. Täten MBO-ryhmä laajentaa tuotevalikoimaansa erikoisratkaisuihin arkki- ja rullapohjaista inline- ja offlinetuotantoa ja painettujen rullien jatkokäsittelyä varten.

– Ehret Control GmbH:lla on tunnetusti runsaasti asiantuntemusta monipuolisista jälkikäsittelylinjoista, sanoo yhdistymisestä Manfred Minich (kuvassa), MBO:n hallituksen puheenjohtaja.

– Näin meillä on mahdollisuus tarjota entistä laajemmin mm. tulevaisuudessa vahvasti kasvavalle digitaalipainojen markkina-alueelle toisiinsa yhteensopivaa huipputeknologiaa yhdestä talosta. Samalla Ehretille aukeaa tie innovatiivisten ongelmanratkaisujen kehittämiseen ja markkinoille viemiseen tarvittaviin tuotantovälineisiin.

Tähän lisää Bernhard Ehret, Ehret GmH:n perustaja ja Manfred Minichin rinnalla uuden MBO-tytäryrityksen johtaja:
– Meidän ydinosaamisemme piilee edistyksellisessä ja tehokkaassa huipputeknologiassa. Lisäkasvua varten tarvitsemme olemassa olevien, tunnettujen ja maailmanlaajuisesti toimivien yhteistyökumppaneidemme rinnalle vahvan emoyhtiön, joka voi investoida riittävästi ja pitkäaikaisesti tulevaisuuteemme, jotta voimme tuottaa markkinoille uusia suuntaa näyttäviä tuotteita. MBO-ryhmä on tällainen ja juuri siksi meidän toivomamme kumppani.

Lisätietoja www.mullermartini.com/fi.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!