Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

MAKES liittyy osaksi Marketing Finlandia

26.4.2021 13:09Uutiset » Toimiala

Markkinointialan järjestökentän keskittyminen jatkuu. Syksyllä 2017 perustettu Markkinoinnin edistämiskeskus MAKES ry lakkautetaan erillisenä liittona ja sen toiminta siirretään osaksi Marketing Finlandia. Järjestö perustaa kevään aikana MAKESin työtä jatkavan asiantuntijaryhmän, jonne kutsutaan monipuolisesti kotimaisia markkinoinnin ja liiketoiminnan vaikuttajia.

MAKES ry on ollut markkinointialan toimijoiden yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää Suomen kansantaloutta kasvattavaa markkinointia. Yksi keino lisätä alan vaikuttavuutta oli lisätä markkinoinnin alan liittojen ja toimijoiden yhteistyötä Suomessa. Liittojen yhteistyön syventämisessä otettiin merkittävä askel viime vuoden lopulla, kun Marketing Finlandin alle järjestäytyivät Suomen suurimmat tuotantoyhtiöt ja vaikuttajayhteisöt sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL.

Edesautettuaan markkinointialan liittojen yhteistyön syventämistä MAKES katsoo yhden keskeisistä tavoitteista tulleen täytetyksi. MAKESin jäljelle jäävät tehtävät liitetään Marketing Finlandin yhteyteen. Näitä ovat mm. markkinoinnin strategisen aseman vahvistaminen, aineettomien kaupallisten investointien tason nostaminen Suomessa sekä markkinoinnin koulutuksen kehittäminen.

MAKES ry:n puheenjohtaja, hallitusammattilainen Anne Korkiakoski on tyytyväinen markkinointialan liittojen yhdistymiseen.

– Markkinoinnilla on edelleen alikehittynyt rooli Suomessa ja siksi oli tärkeää löytää MAKESin tavoitteille ja tehtäville lisää resursseja käytännön tekemiseen sekä kanavia yrityspäättäjien tavoittamiseen. Etenkin vallitsevassa tilanteessa markkinoinnin merkitys korostuu, sillä kriiseistä ovat historiassa parhaiten selvinneet ne yritykset, jotka ovat panostaneet kriisienkin keskellä markkinointiin, Korkiakoski sanoo.

Share: