Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mainonta kasvoi vain verkkomediassa 2020

1.2.2021 09:05Uutiset » Toimiala
Kantarin Mainosvuosi-tilaisuudessa palkittiin vuoden 2020 ansioituneena mainostajana BMW Group Suomi. Kuva: BMW.

Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 126 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja mainonnan määrä laski -11,3 % edellisvuoteen verrattuna. Mainonnan panostukset kasvoivat vain verkkomediassa. Vähittäiskauppa oli edelleen suurin mainostaja ja autokauppa toiseksi suurin toimiala.

Koronakriisin vaikutus mainonnan määrään oli suurimmillaan huhti–toukokuussa, jolloin nähtiin historian suurimmat mediamainonnan määrän laskuprosentit. Kesän ja syksyn aikana tilanne kääntyi kohti normaalia, ja vuoden viimeisten kuukausien muutokset mainonnan määrässä olivat jo maltillisia.

Mediaryhmien osuuksia tarkasteltaessa mediaryhmäjaottelulla, jossa verkkomainonta katsotaan omaksi mediaryhmäkseen, mainonnan panostukset kasvoivat vain verkkomediassa verrattuna vuoteen 2019. Muissa mediaryhmissä mainonnan määrä laski. Eniten väheni elokuvamainonta. Suurin osuus mainonnan määrästä on verkkomedialla (47 %).

Tilanne on hyvin samankaltainen tarkasteltaessa osuuksia, joissa verkkomainontaa on sisällytetty eri mediaryhmiin. Vain some- ja hakumainonta olivat kasvusuuntaisia. Verkkomainonnan sisällyttäminen eri mediaryhmiin kuitenkin hieman lieventää sanoma- ja aikakauslehtien laskua.

Kantarin kuukausittaisen mediaseurannan mukaan vähittäiskaupan osuus mainonnan määrästä on edelleen merkittävä 22 % (164 milj. €). Muita suuria toimialoja ovat autot (71 milj. €) ja elintarvikkeet (66 milj. €). Merkkimainonnan osuus vuonna 2020 oli 63 % (467 milj. €) ja luokitellun ilmoittelun 14 % (105 milj. €).

Tiedot perustuvat Kantarin kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat media-alan liitot.

Kantarin koko raportti mainosvuodesta 2020 löytyy täältä.

Share: