Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mainonnan määrä laski vaaleista huolimatta

21.4.2017 09:27Uutiset » Toimiala
Ulkomainonta on lisännyt alkuvuonna osuuttaan mainonnasta. Kuva: VMV Media.

Mediamainonnan määrä laski maaliskuussa kunnallisvaaleista huolimatta 3,1 % vuoden 2016 maaliskuuhun verrattuna. Vaaleista näyttävät hyötyneen lähinnä kaupunkilehdet, elokuvamainonta ja verkkomediamainonta. Koko alkuvuosi oli mollivoittoinen mediamainonnassa.

Mainonnan piristymistä odotettiin jo alkuvuonna, mutta kevät ei ole tuonut odotettua nousua. Koko alkuvuoden kumulatiivinen lukema on -4,7 %. Kaikki printtimediat ja televisio ovat miinuksella. Sen sijaan radio, ulkomainonta, elokuvamainonta ja verkkomediat ovat saaneet lisää mainoseuroja.

Printtimediaan ja televisioon on varmasti vaikuttanut se, että vähittäiskauppa on pienentänyt mainospanostuksiaan. Vähittäiskaupan mainonta perinteisissä medioissa laski maaliskuussa 15,6 % ja merkkimainonta 0,1 %. Luokiteltu ilmoittelu kasvoi 6,1 %. Vähittäiskaupan mainonta on tammi-maaliskuussa laskenut 18 % viime vuodesta. Sen sijaan telepalvelujen, finanssialan, moottoriajoneuvojen ja avoimien työpaikkojen mainonta on kasvanut selvästi.

Tiedot perustuvat Kantar TNS:n Ad Intelligencen seurannassa olevaan mediavalikoimaan.

Share: