Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Maailman painomarkkinoilla uskotaan kasvuun

26.2.2016 07:51Uutiset » Toimiala
Kuva: Drupa Global Trends Report 2016.
Kuva: Drupa Global Trends Report 2016.

Painotalot ovat koko maailmassa entistä optimistisempia vuoden 2016 kasvunäkymien suhteen. Tämän johtopäätöksen voi tehdä Drupan kolmannesta trendiraportista, joka perustuu 750 painotalon ja alan toimittajan näkemyksiin tulevaisuudesta.

Drupan Global Trends Report 2016 toteaa, että vaikka toipuminen vuoden 2008 finanssikriisistä on ollut vajavaista ja epätasaista, kaikkialla nähdään merkkejä markkinoiden parantumisesta. Tämä vaikuttaa myös painajien investointisuunnitelmiin.

Markkinoiden tila vaihtelee huomattavasti alueittain ja tuoteryhmittäin. Pohjois-Amerikassa tilanne on hyvä, mutta toisilla markkinoilla kuten esimerkiksi joissakin kehittyvissä maissa tilanne on huonontunut. Pakkausala ja teollinen (funktionaalinen) painaminen kasvavat, kaupallisen painamisen markkinat ovat haastavat ja julkaisutuotteissa erityisen haastavat.

Puolet vastaajista odottaa taloudellisen tilanteensa paranevan vuonna 2016 ja vain 6 % odottaa huonompia aikoja. Noin 37 % vastaajista kertoi tilanteensa olevan hyvä ja 12 % kertoi olevansa huonossa tilanteessa.

Kasvua monissa tekniikoissa
Painotalojen liikevaihdosta tulee edelleen suurin osa perinteisestä painamisesta, mutta digitaalisen painamisen osuus kasvaa jatkuvasti. Tilanne vaihtelee kuitenkin kovasti aloittain. Pakkauspainamisessa vasta 13 % vastaajista kertoi digipainamisen tuovan yli 25 % liikevaihdosta. Toisessa päässä on teollinen painaminen, josta 59 % on digitaalista.

Digitaalisten painotekniikoiden lisäksi merkittävää kasvua on myös offsetissa ja flexopainamisessa. Funktionaalisessa painamisessa kasvaa myös seripainaminen digitaalisen lisäksi. Drupan koko raportti julkaistaan muutaman viikon kuluessa.

Share: