Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Mikko Ilomäki Markprintin myyntijohtajaksi

1.8.2016 09:04Uutiset » Toimiala
Mikko Ilomäki.
Mikko Ilomäki.

Libriksen toimitusjohtajana toiminut Mikko Ilomäki siirtyy elokuun alusta lahtelaisen Markprintin myyntijohtajaksi. Libriksen toimitusjohtajana on 3.7. lähtien ollut yhtiön omistaja Paul Martin.

– Olemme iloisia saadessamme Mikon osaksi Markprintin tiimiä. Tiedämme hänen vahvuutensa asiakastyössä ja kunnianhimonsa huipputuotteita ja -palveluita kehitettäessä. Suunnittelijoiden lisäksi Markprint on halunnut rakentaa kumppanuuksia kustantajien sekä muiden painotalojen kanssa, ja myös tällä sektorilla Mikolla on laaja verkosto ihmisiä ja yrityksiä eri puolilla Suomea, kertovat toimitusjohtaja Arto Näveri ja tuotantojohtaja Matti Pukkila. He omistavat Markprintin.

Markprintin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 2,4 miljoonaa euroa ja se työllistää 20 henkeä.

Paul Martin on kirjapainoalan ammattilainen neljännessä polvessa. Mikko Ilomäki siirtyi Libriksessa erityisasiantuntijaksi heinäkuun loppuun asti.

Libris Oy:n perustajasuku Väisäset antoivat yhtiön tiedotteen mukaan Ilomäelle kaksi vuotta sitten tehtäväksi yrityksen tervehdyttämisen ja myyntikuntoon saattamisen sekä yrityksen myymisen. Vuosi sitten Mediamix Factory Oy osti Libris Oy:n, jonka jälkeen Ilomäki jäi vielä jatkamaan yhtiön tervehdyttämistoimia yhdessä uuden omistajan kanssa ja perehdyttämään tätä yrityksen toimintaan.

Libriksen liikevaihto oli vuonna 2015 noin 5,8 miljoonaa euroa ja henkilökunnan määrä 41.

Share: