Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Lasten Keskus ja Kirjapaja on nyt Publiva Oy

31.10.2019 08:53Uutiset » Toimiala
Kirjapajan syksyn kirjaluettelo. Kuva: Kirjapaja.

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy muuttaa nimensä. Yrityksen uusi nimi on Publiva Oy. Uusi nimi on otettu käyttöön lokakuussa 2019. Yhtiöön kuuluvat edelleen kolme kustantamoa Edukustannus, Kirjapaja ja Lasten Keskus.

– Liiketoiminnan kasvun myötä yrityksemme nimenmuutos on tullut ajankohtaiseksi. Muutoksella haluamme selkeyttää yritysrakennettamme ja panostaa entisestään kaikkien kolmen liikemerkin kehittämiseen, sanoo Publivan toimitusjohtaja Juha-Pekka Heinonen.

Publiva Oy kustantaa laadukkaita kirjoja ja sisältöjä kaikkiin elämän vaiheisiin. Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy:n liikevaihto oli 5,3 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Edukustannus auttaa tiedotteen mukaan opettajia ja oppilaita uudistumaan digitaalisen murroksen keskellä. Se tarjoaa heille laadukkaita ja motivoivia välineitä oppimiseen.

Kirjapaja kustantaa tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin ja yhteiskunnan aloilta. Edustettuna ovat myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus sekä kirkolliset kirjat.

Lasten Keskus tunnetaan laadukkaista lasten- ja nuortenkirjoista sekä kasvatukseen liittyvästä ammattikirjallisuudesta.

Share: